|

Matkailupalvelu Iso-Herttua on perheyritys jota pyörittävät Sinikka ja Hannu Iso-Herttua. Perheeseen kuuluu kolme lasta: Saija 26 v, Elina 21 v ja Aleksi 18 v. Koko perhe on mukana omalla tavallaan yrityksen toiminnassa.
Hevoset tulivat elämäämme tyttöjen ratsastusharrastuksen myötä yli 10 vuotta sitten. Vaellukset suomenhevosilla käynnistyivät noin seitsemän vuotta sitten kun koulutusta alalle oli haettu ja FINN HORSE TOURS – laatumerkki luotu ja tilalle myös saatu. Nykyään tallimme on myös hyväksytty SRL: n harrastetalliksi.
Iso- Herttuan tila sijaitsee Tammelan kunnassa Liesjärven kylässä pienen Herttuanjärven rannalla. Tilan oma peltoala riittää hevosten ruokahuoltoon. Tallit on kunnostettu vanhan navetan tiloihin ja tällä hetkellä käytössä on yhdeksän karsinapaikkaa. Tallia on tarkoitus myöhemmin pikkuhiljaa laajentaa. Juuri nyt on valmistunut uusi lantala / varastorakennus.

Suomenhevosemme ovat kaikki koulutettuja vähintään helppo B- tasolle, niillä myös kilpaillaan seura- ja aluetasolla sekä koulu- että esteratsastuksessa. Emäntä huolehtii pääasiassa tallista ja ruokahuollosta, isäntä tilan töistä, kirjallisista töistä sekä vuorotellen emännän kanssa laavuruokailujen tarjoilusta.
Elina auttaa tallitöissä sekä varustehuollossa ja Aleksi taitaa saunan lämmityksen ja nurmikoiden ajamisen. Saija osallistuu tarvittaessa myös huoltotehtäviin, mutta hänellä on myöskin pätevyys toimia vaellusoppaana, kuten tietysti myös Meeri Salolla. Molemmilla oppailla on suoritettuna hevosharrasteohjaajan tutkinto hevosvaellusten vetoon. Meeri on ammatiltaan eräopas ja muutenkin lähestulkoon perheenjäsen. Eli meillä on varsinainen perheyritys. Yhdessä haluamme tarjota vieraillemme laadukkaan, nautinnollisen ja leppoisan vaelluskokemuksen.
|